You are viewing shaluk

< back | 0 - 10 |  

(no subject)

February 10th, 2009 (07:04 pm)

Vielä viimeiset vaihtotunnelmat - kotimaasta tosin jo...

Nyt on takana reilu viikko suomalaisuutta. Ihanaa olla kotona! Lähtö Maastrichtista oli haikea, mutta jotenkin tuntui kuitenkin siltä, että oli aika palata kotiin. Viimeiset päivät menivät lähinnä kokeiden ym. koulutehtävien parissa sekä suomalaisessa seurassa - ensin Pian kanssa loistoilta ihan vaan istuskellessa ja jutellessa, sen jäkeen Jonin kanssa kiertelyä ympäri kaupunkia ja turinointia. Joni siis on nyt vaihdossa samaisessa koulussa, jossa itse olin syksyn ajan.

Matkamme kotia kohti olikin sitten astetta ikimuistoisempi. Junamme lähti 22.56 Maastrichtista, tarkoituksemme oli ollu lentokentällä kolmen aikaan aamuyöstä. Ensimmäinen ongelma tuli jatkohteyttä etsiessämme. Kukaan (huom. puhun nyt siis sikäläisen rautatieaseman henkilökunnasta) ei tiennyt, millä junalla pääsemme lentoasemalle. Vastaukset olivat tasoa "tästä sen pitäisi lähteä, mutten kyllä tiedä koska...". Lopulta asiaan saatiin selvyys: juna kiertää epämääräisen lenkin ennen Schipholia, minkä vuoksi se ei näy valotaulussa. Marssimme siis päättäväisinä junaan ja tulimme siihen tulokseen, että pääsemme ainakin pohjoisempaan (oikea suunta) jos ei perille asti. Pian huomasimme, että yöjunat ovat ilmeisen suosittuja Alankomaissa - enemmän ja vähemmän ottaneita ihmisiä tulvi sisään jatkuvana virtana, ja nukkumiseen kaavailtu matka sisälsi lopulta noin puoli tuntia vähemmän sikeää unta.

Pääsimme kuitenkin ehjinä ja vieläpä aikataulussa Schipholiin ja valtasimme sopivan käytävän reunan nukkuaksemme. Kylmä lattia ja laukkujen vartiointi tekivät puuhasta mitä miellyttävintä. Epämääräisen ajan torkuttuamme siirryimme vapautuneille penkeille ja jatkoimme nukkumisen sukuista toimintaamme. Jotta kaikki ei kuitenkaan olisi ollut liian helppoa, asiat saivat radikaalin käänteen. (hahaa, ehkei nyt sentään. Ja kerron tämä nyt täällä, koska kaikki ovat melko varmasti jo tarinan kuulleet enkä siten usko sen haittaavan Outia)

Viiden aikaan aamulla Outi herätti minut sanoen menevänsä vessaan. Itse jatkoin torkkumista levittäydyttyäni mahdollisimman tehokkaasti sekä omien että Outin tavaroiden ylle. Vaan kauanpa ei sitä iloa (tai "iloa") riittänyt: Outi soitti vessasta ja sanoi voineensa pahoin. (okei, oikeasti puhelu meni jotenkin näin "Umm.. moi..." "Mä oksensin päälleni, voitko tuoda vaatteet" "Umm... mitä... siis... joo... mä pakkaan... Siis joo! Tuun ihan just!") Mikäpä sen oivallisempaa. No, itselläni ei ollut valittamista, olo kuitenkin oli kohtuuhyvä (paitsi että vatsatauti saa aina vainoharhoja aikaan mielessäni. Vakuutun hyvin nopeasti siitä, että olen myös sairas. Tämän vuoksi en yleensä syö juurikaan ollessani vatsatautisten seurassa - ihan vaan varmuuden vuoksi)... Loppuaika lentoasemalla oli kuitenkin vähemmän miellyttävää, siirryimme lähemmäs lähtöporttiamme bongaillen vessoja liikkuessamme. Lopputulema oli kuitenkin se, että selvisimme ensin Kööpenhaminaan, siellä muutaman tunnin odottelusta ja Helsinki-Vantaalle saakka. Kotona kyllä uni maittoi melkoisen hyvin... Saunan kautta sänkyyn.

Kokonaisuudessaan vaihdosta jäi oikein hyvä mieli. Kokemuksena aivan mahtava, vaikka niitä vaikeuksia ja vastoinkäymisiä mahtuikin matkan varrelle. Yhtään hetkeä en vaihtaisi pois, mutta nyt olikin jo aika päästä kotiin.


Ainiin, loppuun vielä päivän piristys: postiluukusta kolahti lasku joulukuisesta Dublinin matkastamme! Mitään muuta koulu ei saanut aikaan, mutta laskut kyllä muistetaan - toki nekin hollanniksi, jottei elämä olisi liian helppoa!

"Keltainen tammikuu."

January 17th, 2009 (04:08 pm)

(Ulkona näyttää ihan keltaiselta, en tiedä miksi!)

Olen hengissä. Ja edelleen odotan paluuta Suomeen. Lumet kuitenkin lähtivät (yhdessä yössä, ihan tosta noin vaan!), joten sen verran uutta täällä.

Viimeiset kaksi viikkoa koulussa näyttävät melko täysiltä. Tai no, konkreettisesti aikaa ei tarvi kovin paljon koulussa viettää, mutta puuhaa koulun eteen onkin sitten enemmän kuin... no, enemmän kuin kaipaisin :D

Maanantaina aloitamme memorandumin kirjoittamisella. Tiistaina joudun esittelemään enkun kurssille tekemäni Kanada-aiheiset nettisivut. Keskiviikkona on enkun neuvotteluharjoitus ja torstaina enkun työhaastattelun uusinta sekä communication planin palautus. Seuraavana keskiviikkona tentti tästä moduulista. Lisäksi ensi viikon aikana on coach interview.

Sattuneesta syystä olen hiukan huolissani kaikkien näiden läpäisystä - aikaa uusintaan kun ei ole, lähdemme heti viimeisen tämän moduulin kouluviikon päätyttyä! Ihana moduulikoordinaattori kuitenkin lupasi, että kaikki on hoidettu lähtöön mennessä. Todella toivon tuon pitävän paikkansa...

Tänään mennään ulos syömään yhdessä Helenin kanssa. Alunperin mukaan piti tulla Christianin, Alexandran ja Piankin, mutta kiireide vuoksi joukkio taitaa kutistua puoleen. Myöhemmin saatamme sitten tavata näitä kadonneita lampaitakin.

Ainiin, hämmentävän moni täälläolija on muuten syntynyt tammikuussa! Tähän mennessä olen ollut jo neljillä synttäreillä, eivätkä kaikki ole edes juhlineet!

"I love this weather!"

January 9th, 2009 (04:02 pm)

Täällä on lunta, pakkasta ja aurinko paistaa <3 Melkein kotoisa olo noin sään puolesta.

Unohdin edellisestä merkinnästäni olellisen yksityiskohdan (baariseikkailusta, takkien löytymisen ja kyydin saamisen välistä), muistin asian uudelleen vasta tänään koulussa käydessäni. Nimittäin lähtiessäni kävelemään tuona menneenä iltana kotia kohti, oli koulun portti lukittu. Kyseessä on siis pari metrinen rautaportti. Tiluksia kiertää vallihauta, joten porttia ei oikein päässyt kiertämäänkään. Koska en kuitenkaan tiennyt muutakaan reittiä pihasta pois, näppäränä tyttönä kiipesin portin yli. Valitsin mahdollisimman matalan kohdan, eikä ylitys lopulta tuottanut edes ongelmia. Hyvä minä!

Tänään raahauduin kouluun epäinhimilliseen aikaan. Onneksi aamutuimaan oli vain yksi PBL-istunto, jonka jälkeen koitti viikonloppuvapaus. Kotimatkalla menimme Outin kanssa suunnitelmiemme mukaan valokuvauskierrokselle (kunnes kamerat alkoivat jäätyä eikä sormissa ollut enää tuntoa) ja sen jälkeen shoppailemaan. Valokuvausta päättäessämme löysimme maasta autonavaimet. Rehellistäkin rehellisempinä ihmisinä päätimme kiikuttaa avaimet poliisiasemalle (tosin tätä ennen pohdimme huomattavasti järkevämpiä vaihtoehtoja, kuten avainten laittoa auton sisään). Outi nokkeluuden vuoksi tajusimme kirjoittaa ylös jopa rekisterinumeron autosta, jolle epäilimme avainten kuuluvan. Shoppailun lomassa veimme avaimet poliisien huomaan ja tunsimme itsemme jälleen paremmiksi ihmisiksi.

Mikäli jollakulla on selkeä visio siitä, mihin minun tulisi suunnata opiskelemaan valmistuttuani, otan vihjeitä innolla vastaan.

Huomenna kolme viikkoa paluuseen.

(no subject)

January 7th, 2009 (06:46 pm)
frustrated

current mood: frustrated

Moi.

Aika kuluu kauhean nopeasti. Joulu Suomessa hujahti ohi ennenkuin ehdin huomatakaan, nyt olen taas Maastrichtissa. Ja voin sanoa, että kiinnostus palata tänne oli tasan nolla. Ei, oikeastaan jopa miinuksen puolella.

Ennen joulua oli joulubileet, hauska ilta. Turkulaiset kaverit piipahtivat käymään, hauskaa oli. Ennen joulua tulikin vietettyä aikaa runsaasti kavereiden (sekä suomalaisten että kansainvälisten) kanssa. Yhdestä tapauksesta on kuitenkin pakko kertoa! Olimme Outin kanssa viininmaistajaisissa. Caves sulkeutui normaalia aiemmin, ja pohdimme missä jatkaa iltaa. Lopulta lähdin Jennyn ja Pascalin kanssa kampuksen baariin, Outi ja Daniel lähtivät katsomaan elokuvia kun baarimeininki ei iskenyt. Illan aikana ehdin hukata Jennyn ja Pascalin (myöhemmin selvisi, että lähtivät kotiin), mutta hengailin sitten loppuillan Sebastianin tai enemmän ja vähemmän vieraiden ihmisten kanssa. Kotiinkin olin lähdössä jo kohtuu aikaisin, mutta tokihan kaulahuivini oli hukattu narikassa (Sebastianilla tosin oli vielä huonompi tuuri: hukattuna oli myös 1000€ Dolce & Gabbana -takki!). Normiperiaatehan on, että hukkuneet tavarat saa kaikkien muiden haettua vaatteensa. Se siitä aikaisesta lähdöstä sitten... Koko narikka oli aivan sekaisin, ja odoteltuamme KAUAN, Sebastian teki miehen ratkaisun: hän meni baarissa hengailevan miehen luo, antoi tälle oman hupparinsa ja otti tämän kauluspaidan (tässä vaiheessa itse tuijotin tapahtumia suu auki pihalla kaikesta). Mikäpä siinä, seuraavaksi Sebastian marssi tyynesti narikkaan ja etsi itse takkinsa ja huivini. Lähemmäs tullessaan sitten tajusin, että kyseessä oli tosiaan jonkun työpaita. No mutta, itse asiaan. Lähdin sitten, kuten tavallista, kävelemään kotia kohti. Olin kävellyt ehkä 15 min kun takaani tulee pyöräilijä, joka huikkasi jotakin hollanniksi. Arvoin hetken, josko olla reagoimatta vai kertoako, etten ymmärrä hollantia. Päädyin jälkimmäiseen, jolloin pyöräilijä tarjosi kyytiä tarakallaan. Sekunnin sadasosan pohdinnan jälkeen suostuin, ja matka jatkui rattoisasti jalkoja ja ennen kaikkea aikaa säästäen. Siinä jutellessamme selvisi, että kyseinen mies, poika, mikä olikaan, opiskelee myös hotellikoulusta ja oli tulossa samoista bileistä kuin minä! Lopulta pääsin ehkä noin puolet matkasta hänen kyydissään! Kyllä hymyilytti loppumatkan, ystävällisyys ei olekaan kuollut - edes täällä :)

Joulu meni Suomessa, lomaksi en tosin tuota aikaa voi hyvälläkään mielikuvituksella kutsua. Juoksua paikasta toiseen, mutta onneksi tuo juokseminen tapahtui suurimmaksi osaksi hyvässä seurassa. Kaikenkaikkiaan oikein kiva joulun aika, mieluusti olisin jäänyt Suomeen enkä palannut tänne...

Paluu onkin sitten ihan oma aihealueensa. Tosiaan, mielenkiintoa ei ollut _yhtään_ eikä asiaa auttanut, että lentomme lähti tunnin myöhässä Helsinki-Vantaalta. No, hyvää harjoitusta paluulentoon (lähdemme liikenteeseen täältä n. klo 23, olemme lentoasemalla n. klo 3, lento lähtee vähän jälkeen 10, odotamme muutaman tunnin vaihtoyhteyttä Köpiksessä ja Suomessa olemme klo 17 jälkeen...). Selvisimme kuitenkin hengissä Amsterdamiin, vaikka koneella hieman käynnistymisongelmia olikin. Mutta tokihan kun Alankomaihin saavutaan, ei voi olettaa kaiken sujuvan ihan mutkattomasti. Lähdimme junalla kohti Maastrichtia, ja kaikki sujui hyvin aina viime minuutteihin saakka: noin 8 minuuttia (!!) ennen Maastrichtia juna pysähtyi, seisoi aloillaan ja lähti peruuttamaan! Kuulutukset olivat tietysti vain hollanniksi, kuinkas muutenkaan. No, peruutettuamme takaisin edelliselle asemalle ja seistyämme siellä jonkun aikaa, asian tola selvisi. Junaraiteet olivat jäätyneet niin, ettei niiden kääntäminen paikoilleen onnistunut ja täten junan pääsy Maastrichtiin ei ollut mahdollista. Loistavaa. Istuimme sitten junassa ja odotimme infoa jatkosta. Ikuisuudelta tuntuneen ajan päästä junahenkilökunta kehoitti matkustajia siirtymään toiselta raiteelta lähtevään paikallisjunaan, jonka määränpää oli Maastricht. Juna haisi ja oli muutenkin kamala, mutta selvisimmepä vihoviimein perille asti. Sopivasti 15 minuuttia viimeisen ruokakaupan sulkemisen jälkeen. Kokonaisuudessaan paluu oli siis varsinainen isku vasten kasvoja - aloin jo vakavasti harkita kävelemistä Suomeen.

Nyt en jaksa kirjoittaa enempää, koska mielessä on lähinnä yksi ajatus: tahdon takaisin Suomeen. 24 päivää....


Ainiin, ja lopuksi: täällä on lunta! Paljon lunta! <3 Jotain hyvääkin siis...

"We have a Christmas Party tomorrow, wanna join us?"

December 15th, 2008 (06:04 pm)
cheerful

current mood: cheerful
current song: Hilary Duff - Last Christmas

Viisi yötä lähtöön on... :)

JOULU!



Huomenna menemme joulubileisiin yhdessä 2. vuosikurssin kv-opiskelijoiden kanssa, jee! Ennen koulua pitäisikin ehtiä shoppailemaan tonttulakki. Lisäksi haluan - mikäli vain mahdollista - punaisen hameen ja ehkä muutakin joulurekvisiittaa.

Ylihuomenna turkulainen klaani majoittuu Maastrichtiin, joten loppuaika meneekin suomalaisessa seurassa.

Ihanaa päästä kotiin!

"I wanna go back there..."

December 10th, 2008 (11:34 pm)
loved

current mood: loved

Kuten sanottu, Dublin on ihana. Irlanti on ihana. Irlantilaiset ovat ihania. Haluan takaisin.

Aloitimme matkamme torstaina 4.12. siinä iltapäivän tunteina. Kyseessä oli siis "ekskursiomatka", jonka järjestivät 9. moduulin kolme opiskelijaa. Yhteensä meitä matkaajia oli seitsemän. Reissu alkoi mukavasti junassa istuen ja shampanjaa nauttien - vaan kauaa ei tuo nautinto kestänyt. Koska ensimmäinen junamme oli myöhässä, myöhästyimme jatkoyhteydestämme. Jotta asiat eivät olisi liian helppoja, netissä julkaistut aikataulut olivat väärässä, ja seuraava juna lähti puolen tunnin sijasta tunnin kuluttua. Hienoa. Tämä vaikutti kaikkeen niin, että ehtimisemme lentokentälle alkoi näyttää epävarmalta. Aloitimme siis tiedustelurumban: soittoja niin Ryanairille kuin millä tahansa muullekin taholle, kyselyjä rautatieaseman henkilökunnalta niin englanniksi kuin ranskaksikin, vaihtoehtojen punnitsemista.

Lopulta tulimme siihen tulokseen, ettei muita vaihtoehtoja kannattanut edes harkita - junaa oli odotettava. Luppoajalla saimme tilattua taksit odottamaan meitä seuraavalle asemalle, jotta pääsisimme lentokentälle mahdollisimman nopeasti. Juna matka sujuikin melko hermostuneesti kelloa vilkuillen. Määränpäähän päästyämme se sitten alkoi: juostaan etsimään pääuloskäyntiä, juostaan ja etsitään takseja. Ajetaan 140 km/h Brysselissä lentokentälle, juostaan kysymään tilannetta. Kuullaan, että portit on suljettu jo 20 minuuttia sitten. Suostutellaan, uhkaillaan, maanitellaan ja kerjätään. Päästään kuin päästäänkin lähtemään. Juostaan vähän lisää.

Ja kaiken tämän jälkeen istumme kaikki koneessa, helpotuksen tunne on uskomaton. Pääsimme ehjinä Dubliniin, löysimme hostellimme ja nautimme muutaman kylmän juoman (Huom! Tarjolla myös Kopparberg-siidereitä!) läheisessä pubissa. Hektisen iltapäivän jälkeen menimme kaikki hyvillä mielin nukkumaan jo melko aikaisessa vaiheessa.

Perjantaipäivän vietimme lähinnä Outin kanssa kahdestaan shoppaillessa ja kaupunkia katsellessa. Kävimme kaikki yhdessä tutustumassa Trinity Collegeen ja sen yhteydessä olevaan vanhaan kirjastoon. Tarkoituksemme oli käydä katsomassa myös Book of Kells:ia, mutta valitettavasti kirja oli kunnostettavana vierailumme aikana. Kokonaisuudessaan Trinity College oli kuitenkin hieno kokemus - uskomaton koulu ja kirjasto vielä mielenkiintoisempi. Erityisesti yläkerta, todellinen vanha kirjasto, vei jalat alta: suuri huone täynnä harrypottermaisia kattoon saakka ulottuvia kirjahyllyjä täynnä vanhoja kirjoja. Ja se tuoksu... Olisin voinut muuttaa ko. tilaan.

Illalla oli tietysti aika tutustua paikalliseen iltahulinointiin. Aloitimme matkamme yökerhosta, joka oli melkoisen tasoton. Kyllästyimme Outin ja Juulzin kanssa melko pian paikkaan, ja päätimme etsiä tasokkaamman, mieluusti pubityyppisen ratkaisun jatkaaksemme iltaa. Lopulta seuraamme liittyi myös Sebastian. Yökerhoista emme kuitenkaan loppujen lopuksi päässeet eroon, sen sijaan siirryimme lähes naapurissa olevaan toiseen baariin. Paikka oli kuitenkin huomattavasti mukavampi, ja nautiskelimme juomiamme tyytyväisinä (ja jälleen tarjolla Kopparbergiä!). Tutustuimme uusiin ihmisiin, pidimme juomakilpailuja ja juttelimme.. hmm.. merkityksettömiä :D pitkin iltaa ryhmämme kasaantui ja erkaantui: ensin Laura ja Julianne saapuivat baariin, Juulz lähti, Laura ja Julianne lähtivät, Outi lähti. Lopulta jäljellä olimme vain minä ja Sebastian - mikäs sen oivallisempaa, kuin hengailla irlantilaisessa baarissa ruotsalaisen miehen kanssa! Seuraamme liittyi myös australialainen Glen, jota tosin vakaasti luulin britiksi aina seuraavaan aamuun saakka. Valitettavasti baari päätettiin sulkea kesken iltamme (baari suljettiin siis normaaliin aikaan, olimme vain edelleen hyvässä vauhdissa), joten vaihdoimme jälleen paikkaa. Koska olimme myöhään liikkeellä, alkoivat kuppilat toisensa jälkeen sulkea oviaan. Päädyimme lopulta perjantaiseen lähipubiin, jossa oli loistavaa livemusiikkia (irlantilaiset ovat ihania, miten kaikki siellä voivat osata laulaa ja soittaa?!). Tapasin myös muutaman suomalaisen lomailijamiehen, valitettavasti nimet menivät ihan ohi... Sänky kutsui neljän aikaan, ja seuraava aamu oli kaikkea muuta kuin juhlaa.

Aamulla itse kullakin kesti herääminen kauemmin tai vielä kauemmin, mutta lopulta saimme itsemme kasaan ja siirryttyä aamupalalle. Perinteinen irlantilainen aamupala tekikin hyvää: mahdollisimman paljon rasvaa ja päälle hedelmälihaista appelsiinimehua, nam! Päivän ohjelma oli käydä Guinnes Storehousessa ja jälleen tutustua vapaasti kaupunkiin.

Guinnes Storehouse oli mahtava kokemus! Paikan tarkoituksena oli siis esitellä Guinnesin historiaa, valmistusta, oikeastaan kaikkea juomaan liittyvää. Asiat oli esitetty mielenpainuvasti, tykkäsin todella! Kierroksen kruunasi ilmainen lasi Guinnesia. Itse vaihdoin juomani kokikseen ja olin hyvin onnellinen. Guinnesin jälkeen olimme vapaita muutaman tunnin, jonka jälkeen menimme yhdessä syömään paikalliseen ravintolaan. Ruokailun jälkeen kutsui - yllätysyllätys - läheinen pub, joka tarjosi osteriolutta. Valikoimassa oli myös useita muita erikoisoluita ja -juomia (myös Rekorderlig-siideriä!). Itse tyydyin nautiskelemaan lähinnä ilmapiiristä ja seurasta. Väki väheni ja pidot paranivat, sängyt valtasimme jälleen neljän aikaan, tällä kertaa tosin tuplamiehityksellä Outi ja Marian sinniteltyä Sebastianin ja minun seurana ;)

Sunnuntai oli lyhyt, ehdimme nauttia ainoastaan aamupalan ja kierrellä pikkuhetken ennen bussin lähtöä lentokentälle... Melko haikein mielin taisivat olla kaikki, pidempikin reissu olisi kelvannut... Kotimatka sujui kommelluksitta, ja Maastrichtissa olimme 20.46. Oma koti kullan kallis - uni olisi maittanut su-ma yönä pidempääkin.

Lopputulos matkasta: vaikka matkaseuraa kuinka epäilisi, ihminen on erehtyväinen! Uusia kavereita tuli vallan yllättäviltäkin tahoilta...
Myös irlantilaiset ovat enemmän kuin mukavia, ystävällisiä ja puheliaita. Ja se musiikki, sitä ei voi edes sanoin kuvata.

Kaikinpuolin loistava reissu siis. Irlantiin palaan vielä, se on varmaa. I'm in love...

"I love Dublin!"

December 8th, 2008 (07:50 pm)

Irlannista kotiuduttu, oli aivan mahtava reissu! Siitä ei vaan pääse yli eikä ympäri, että maa on vaan yksi parhaista ikinä, ellei jopa paras vaihtoehto matkustaa. Lisää matkasta myöhemmin, nyt koitan kuumeisena (kerrankin toimiva ajoitus sairastaa!) tehdä koulutehtäviä. Nyt jaksaa taas hymyillä muutaman päivän :)

"Siis ammattiopintoja 140 ja vavoja 15. Mutta entä jos mulla tulee näin 143 ja 11?!"

November 30th, 2008 (01:23 pm)

Tahdon Suomeen. Heti, lopullisesti, kiitos.

Jotenkin yhtäkkiä iski kauhea turhautuminen koko olemiseen täällä. Jos voisin, lentäisin samantien Suomeen ja jäisin sinne.

Outin kanssa juttelimme ja tulimme molemmat siihen tulokseen (Outin viisaita sanoja), että tämä on ollut kasvattava ja monella tapaa hyödyllinen kokemus, muttei lainkaan vaihtokokemus. Ehkä tämä onkin osasyy kaipuuseen - enää ei oikein ole mitään Suurta ja Jännittävää koettavaksi. Tiedän, millaista on opiskella ulkomailla. Tiedän, millaista on käyttää englantia arkikielenä. Tiedän, millaista on matkustaa vieraassa maassa ja sen ulkopuolella. Olen tavannut ihania ihmisiä ja nähnyt hienoja paikkoja. Seuraavaksi haluaisin kokea paluun kotiin.




Torstaina lähdemme field tripille Irlannin Dubliniin. Sen jälkeen normaalieloa reilu viikko, turkulainen kaverijoukkio kylään ja 20.12. lentäen Suomeen.

"Ooks sä kattonu ulos? Siellä sataa lunta!"

November 27th, 2008 (07:19 pm)

Lähestulkoon kaksi viikkoa uutta moduulia takana. Miten väärässä ihminen voikaan olla sanoessaan, että lukujärjestys ei näytä pahalta? Tai eihän se näytäkään, mutta se työmäärä onkin ihan toinen juttu... Jo heti ensimmäisellä viikolla tuli selväksi, että viime moduuli oli todellista lomailua tähän verrattuna. Pelkät PBL:t vievät aikaa vaikka kuinka, saati sitten muut kurssit ja niiden tehtävät...

Nyt opiskelemme siis Human Resource Managementia, Business Communicationia, Negotiation-englantia, HRM-englantia sekä International Hotel -englantia. Kuten tavallista, näistä ainoastaan HRM oli sitä, mitä luvattiin. Arvon Viiksi-Vallu (tämä kv-koordinaattori siis) päätti taas tietää asioista vähän enemmän kuin oikesti teki, tuloksena lähes päinvastaiset kurssit. Mutta minkäs teet... Eikä nuokaan nyt niin pahoja loppujen lopuksi ole, vaikka vähän päällekkäisyyksiä Suomessa käytyjen kurssien kanssa tuleekin.

Tällä hetkellä lähes kaikki vapaa-aika menee siis kouluhommien parissa. Jippijai. Etenenkin lähinnä kevään ajattelun voimin - silloin kurssien (työ)määrä kuitenkin todennäköisesti on vähäisempi. Tosin ei pidä unohtaa jäljelläolevaa syventävää harjoittelua (tai sen osaa) eikä opinnäytetyötä, joka sekin vie aikaa...

Viime viikonloppuna päätimme harrastaa maaseutumatkailua ja siirtyä junaa hyödyntäen Rotterdamiin. Syynä matkakohteeseen oli paikalliset rekikoirien kärrykisat, joita halusin tietysti päästä katsomaan. Ensimmäinen matkaan liittyvä riemastuttavaan sattumaan pääsimme käsiksi heti perjantaina lippujen oston yhteydessä: kahden hengen edestakainen matka maksoi vain 35€! (Huomioikaa siis, että normaalisti matka olisi maksanut noin 40€ per henki) Toinen onnellinen tapahtuma ilmeni aamulla herättyämme: (Huom! Heräämisaika kello 4.30 - älkää ikinä alkako koiraharrastajiksi!) ulkona satoi LUNTA! Tämän seikan onnellisuus tosin kulahti olemattomiin mittakaavoihin heti ulospäästyämme, sillä "lumi" oli hyvinkin vetistä valkoista ainetta ja tämän seurauksena olimme märkiä jo muutaman kymmenen metrin kävelyn jälkeen.

Selvisimme kuitenkin Rotterdamiin (ja sain kenkäni kuivatettua matkalla), joskin - yllätysyllätys - hieman myöhässä. Tämän seurauksena en ehtinyt vaihtoyhteysjunaani Rotterdam Noordiin, vaan jouduin odottamaan seuraavaa reilut 20 minuuttia. Perille saavuttuani en tietenkään löytänyt oikeaa bussipysäkkiä (tämähän on Hollanti), joten päätin kävellä "kun ilmakin oli niin kiva ja aurinkoinen, eikä sillä bussilla nyt niin kovin paljon nopeammin olisi päässyt". Niinpäniin. Jälkiviisaus paras viisaus, tai jotakin. Olin kävellyt noin kymmenen minuuttia, kun ensimmäinen raekuuro yllätti. No, eipä se niin kovin masentanut, en kastunut ja matka eteni muutenkin hyvin (joskin nähtävästi viitat, jotka kertovat tiennimet, ovat täällä varsin yliarvostettuja). Olin noin puolimatkassa, kun etsimäni bussi ajoi ohitseni. Siitähän se alamäki sitten alkoikin. Ensin eksyin metsään, tietämättä missä olen. Päädyin kuitenkin suuremmalle tielle, edelleen tietämättä missä olen. Lopulta pääsin kisapaikalle, vain kuullakseni paikan vaihtuneen. Jostain kumman syystä kolme kuukautta täällä asuneena en voi sanoa yllättyneeni. Sain kuitenkin ohjeet uuteen paikkaan, joten riemukas taivallus jatkui. Mielenkiintoiseksi matkan teki se, että lähestyessäni kisapaikkaa huomasin tarpovani kisareitillä! Muutamalta ratavahdilta sitten tiedustelinkin, mitä reittiä pääsen kisapaikalle - vastauksena "seuraat vaan tätä kisareittiä, mutta varo koiria". Jaahas. Eipä kyllä Suomessa ihan tällainen toimisi. Kisareitin loppuosa olikin varsin mielenkiintoinen, nilkkoihin asti mutaa eikä teitä mailla halmeilla. Eipä käynyt kateeksi koirajuoksijoita...

Kuin ihmeen kaupalla pääsin kisapaikalla, vaatimattoman kahden tunnin kävelyn jälkeen. Ajoituskin oli oikein sopiva, ensimmäiset valjakot olivat pikkuhiljaa starttaamassa. Samaan aikaan valjakoiden lähdön kanssa alkoi kuitenkin mitä miellyttävin ilma: hyytävä, voimakas tuuli ja raekuurot. Koska kenkäni olivat kastuneet täysin mudassa rämpiessäni, olin hyvin nopeasti syväjäässä. Kuvailin kuitenkin koiria muutaman tunnin ja nautiskelin kisailmapiiristä, sen jälkeen päätin fiksuimmaksi ratkaisuksi lähteä kävelemään kohti bussipysäkkiä. Kylmyydessäni tietysti unohdin sen karun tosiasian, että olen Hollannissa. Niinpä kävelin hyvillä mielin puolisen tuntia alkuperäiseen kisapaikkaan kuullakseni, että lähinnä bussipysäkille on matkaa toinen puoli tuntia. Eipä siinä paljon vaihtoehtoja ollut... Kaiken kruunasi prepaid-liittymäni saldon loppuminen, eli kontakti Outiin oli melko heikolla pohjalla. Onneksi saimme asiat järjestettyä ja sovimme tapaavamme Rotterdamin Centraal-asemalla. Ja tietysti, jottei elämä nyt liian helppoa olisi, alkoi sataa sitä "lunta".

Bussipysäkin metsästyksen, epämiellyttävän bussikuskin, muiden kolarista johtuneen viivästymisen ja juna-aseman etsimisen jälkeen olin vihdoin siellä, missä pitikin. Vastassani oli läpimärkä Outi, ja yhteistuumin päätimme matkata takaisin Maastrichtiin mahdollisimman pian. Siispä aseman Burger Kingin kautta odottamaan junaa. Koska lippumme oikeuttivat matkustamaan 1. luokassa ja olimme kokeneet kovin päivämme aikana, käytimme tietysti mahdollisuuden hyväksemme. Muutaman tunnin junamatkan jälkeen oli perille kaksi hyvin väsynyttä ja hyvin kylmettynyttä, kaukaisesti ihmistä muistuttavaa olentoa, joista toinen oli vähemmän ja toinen "pikkuisen" enemmän mutainen.

Ja kaiken vuodatuksen jälkeen: oli se silti ihan kiva päivä.

"That's kiintiömusta, there is Hitler and... look, Harry Potter is gonna get laid!"

November 15th, 2008 (01:39 pm)

Lomaviikko katosi täysin. En oikestaan ymmärrä, mihin koko viikko on mennyt - ainakaan en ole juuri mitään tehnyt!

Keskiviikkona kävimme katomassa World Press Photo 2008 -kuvia. Suurin osa kuvista oli todella upeita, eivät olleet turhaan näytillä... Tai siis kaikkihan ne hienoja olivat, mutta osa sitten kosketti itseä enemmän kuin osa. Jos jollakulla on mahdollisuus päästä ko. näyttelyä katsomaan, suosittelen lämpimästi! (tosin epäilen vahvasti, ettei se tainnut olla tulossa lainkaan Suomeen...)

Torstaina kävin lääkärissä kuusi viikkoa jatkuneen flunssan vuoksi. Ja mikä olikaan reissun tulos? "There's really nothing you can do about it..." Terveellistä ruokaa ja terveelliset elämäntavat olivat läkärin ohje. Eli edelleen jatketaan tukkoisena, mutta ehkäpä se tästä laantuu pikkuhiljaa - toivottavasti ainakin! Torstai-illan vietimme Danielin ja Pascalin huomassa Harry Potter -leffojen parissa. Ilta hieman venyi, ja olimme kotona kuuden jälkeen aamulla... Mutta hauskaa oli, jälleen kerran :) Kotiin päästyämme suoritimme Virallisen Arvonnan siitä, kumpi meistä herää "aamulla" ja lähtee kouluun hakemaan lukujärjestyksiämme. Valinta osui Outiin. Aamun tapahtumien seurauksena (=mies ryntää koputtamatta sisään huoneeseemme ja nähtyään Outin takaisin ulos) ei kuitenkaan uni maistunut minullekaan... Outin selvitettyä asiaa saimme tietää kyeessä olleen paloharjoitus. Edelleen jäi kuitenkin vähän epäselväksi, miksi emme tienneet harjoituksesta, miksi huoneeseen rynnätään koputtamatta ja ennen kaikkea miksi tunkeutuja poistuu nähtyään ihmisen. Ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta...

Eilen saimme pitkästä aikaa kunnon ruokaa, kun Daniel kokkasi meille herkullista pastaa, nam! Jälleen kerran ilta meni elokuvien parissa, tällä kertaa pääsimme kuitenkin lähtemään kotiin jo yhden jälkeen.

Maanantaina jatkuukin sitten koulu, tällä kertaa joudumme jopa konkreettisesti menemään koulurakennukseen. Kovin pahalta lukujärjestys ei kuitenkaan näytä, torstai on kokonaan vapaa ja muinakin päivinä melko vähän tunteja. Saa sitten nähdä, millainen työmäärä kursseilla todellisuudessa odottaa...

Ulkona on vähän sateisen näköistä, mutta kauppareissu on silti edessä. Ja toisaalta, näyttää juuri sopivan syksyiseltä tuo ilma, jee!

Ainiin, ja toinen sukka on jo kokonaan valmis, toisesta puuttuu enää jalkaterä! Kovin kauaa ei noihin ole mennyt, monta päivää on mennyt tekemättä mitään. Tosin tuo kärkikavennus ei ole paras mahdollinen, mutta nettini ei toiminut ja jouduin keksimään sen päästäni. Mutta ihan kiva huomata, että edes osa kutomistaidoista on edelleen jäljellä!

< back | 0 - 10 |